Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Helppoa ja yksinkertaista - nättiä ja näppärää

Tein aiemmin tämän villatakin ihanasta Maatusta-merinovillaneuloksesta. Tämä on ihan lemppari kotoiluvillatakkini ja käyhän tämä myös moneen vapaa-ajan menoon! Rento ja näppärä villatakki vetäistä päälle kun lähtee lasten kanssa kyläilemään, uimahalliin tai ulkoilemaan. Ensimmäisestä villatakista tuli hieman reilun kokoinen, joten mitoitin tämän kertaisen neuletakin hieman niukemmaksi. Kaava on ihan omasta päästä, ja erittäin yksinkertainen. Kankaaksi valkkasin ihanaa merinoa, tällä kertaa jasminkukkaisena.

Tässä teille amatöörin ohje kuinka tämmöisen saa tehtyä erittäin helposti. Mittaile sopiva pituus ja leveys villatakille. Huomaa, että edestä kangas tulee kietaisutyylisesti päällekäin. Omani leveys on 103 cm ja korkeus 84 cm (ei sisällä reunojen huolitteluvaroja). Jätin yläreunaan extrakorkeutta, koska halusin, että "kaulus" taittuu kaksin kerroin, jottei kankaan nurja puoli tule näkyviin.

1. Leikkaa sopiva suorakaide kankaasta
2. Leikkaa hihakappaleet esim suosikkipaitakaavasi avulla.
3. Mittaa sopiva selän leveys, ja leikkaa aukot hihoja varten kankaaseen
4. Ompele hihojen sauma kiinni
5. Ompele hihat kiinni neuletakkiin.
6. Huolittele reunat ja hihansuut (tähän versioon tein samasta kankaasta "resorit").
7. Mallaile kiinnityksen oikeat kohdat itsellesi sopivaksi ja ompele napit ja napinlävät (sisäpuolelle jäävä nappi voi olla pienempi ja kiinnitys esim satiininauhalenkillä)

 

 



Tässä näkyy vaatteen muoto hyvin - puhdas suorakaide kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta muotoutuu kauniisti päälle.
 

 
Kiinnitys napilla - päälle jäävään etukappaleeseen tein napinläven, jotta vaate pysyy oikeassa muodossaan paremmin.

 
Koko vaate aseteltuna lattialle.


 
Näkymä kun etukappaleen avaa.
 
 
Ja sovituskuva, totta kai. :)


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Neuletakki - ja se on minulle!

Nyt sain kuin sainkin valmiiksi tämän Pehemiän metsäkissa- ja palloneuloksesta ommellun villatakin, joka on odottanut inspiraatiota saada napinlävet tehdyksi ja napit ommelluksi. Kaava on muokattu jostain vanhasta kaavasta niin, ettei siinä taida olla enää mitään alkuperäistä. Eikä toisaalta taida onnistua enää toinen prikulleen samanlainen kun en enää muista mitä kaavalle tein. :)
 
Edessä on taskut pallokankaasta, samoin etureunan huolittelut tein samalla neuloksella. Napit on kierrätettyjä, ja keskenään erilaisia. Ei haittaa mitään, kun melkein kaikki on sentäs mustia ja suht saman kokoisia! Ylin nappi on varanappi Mexxin villatakista, ja se on suurin ja tumman harmaa.
 


Totta kai lisäilin pitsiä sinne minne sain sopimaan!

 
Takaa löytyy myös palloneulosta ylemmästä osasta takakappaleesta, pitsin kera kuinkas muutenkaan.
 


Sopi päälle oikein hyvin! Seuraava ongelma onkin, että missäs tätä sopii käyttää...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Viimasta viis!

Pitihän tämä kokeilla! En pysty neulomaan, mutta eihän se haittaa mitään kun ompelukone jaksaa surrata - lapasetkin syntyi ihan hetkessä! Hurjan kätevää näin neulerajoitteiselle.

Sekä päällinen että vuori on puuvillaneulosta, mikäli vuorella ja päällisellä on edes tässä tapauksessa väliä; näitä lapasia voi käyttää fiiliksen mukaan kumminpäin tahansa. Veikeä kissavuori muuten syntyi kätevästi jämäpaloista, päälle halusin rauhallisemman pallokuosin.



Ohje näihin lapasiin löytyy täältä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Vanhan ajan kukkaset - pöytäliinan uudet urakuviot

Myös tähän liivimekkoon löytyi materiaali kirpparilla. Olin hankkinut kankaan jo aikaa sitten, ja siitä on tullutkin jo paljon muutakin ommeltua mm. itselleni hame ja pieni käsilaukku. Nyt jäljelle jääneestä palasta syntyi kaksi liivimekkoa. Tässä toinen mekkosista:

 
Mekossa on puuvillakanttaukset ja kiinnitys takaa napilla.

 
Lisäsin myös tapani mukaan taskut joihin pitsiä taskunsuulle. Mielestäni tästä tuli kivan hillitty, usein lasten vaatteet on meillä monenkirjavia, mikä sekin on hauskaa. Kuosin sävyt ovat jotenkin aivan ihanan herkät - värit ovat lähellä toisiaan, mutta silti sävyjä on useita ja kokonaisuus runsas mutta rauhallinen. Tämä mekko sopii erinomaisesti myös vaaleanpunaisen paidan ja sukkisten kanssa - ne kun jostain syystä miellyttää talon neitiä.

 
Alla näytiksi tämän saman kankaan hyödyntämisestä vähän vanhempaa materiaalia eli hamonen, jonka ompelin itselleni kesäksi mieheni vanhoista farkuista. Kangas näyttää kuvassa likaiselta - farkku  oli valmiiksi kuluttettu erittäin käytetyn näköiseksi, mutta se vain luo mielesetäni sopivan kontrastin hempeälle kankaalle. Tässä sain kätevästi hyödynnettyä vyötäröosan farkuista - lahkeet meni muuhun tarkoitukseen. Olen pitsin suurkuluttaja, ja siksipä lisäsin sekä helmaan että lantiolle pitsisomisteet.
 
 
 
Voisiko kesähameen tekeminen olla helpompaa?

 
Ja tyyliin sopiva käsilaukku ja eikun menoksi!

 
Ensi kesänä saadaan samistella tytön kanssa ihan täysillä!